Kauneus on katoavaista?

Minäpä usein mietin, kuinka aika ja ikääntyminen tuo jossain määrin armollisuutta ja rentoutta omaan suhtautumiseen ikääntymistä kohtaan. 40 kohdalla panikoin ja podin ikäkriisiä eniten. 50 kohdalla toteaa vain, että aika hyvin säilynyt ja nyt 60 kohdalla hyväksyy jo, että jotain on menetetty, mutta ei todellakaan luovuteta ja anneta olla!

Kauneudenhoitoalan kanssa työskenneltyä nyt jo 38 vuotta tietää ja koettaa jakaa tätä tietämystä ja ennenkaikkea ymmärrystä, että kannattaa jaksaa vaalia ja arvostaa omaa hyvinvointiaan. Minulla ja monella muullakin on varmasti tärkeää voida hyvin, iloita olostaan ja tehdä niitä asioita, joista nauttii. Mutta, joskus joutuu epämukavuusalueelle, kun ei jaksaisi, viitsisi eikä yhtään löydä motivaatiota miksi vaivautuisi..? Silti ajatus rutiinin säilyttämisestä ja sen palkitsevuudesta pistää kuitenkin tekemään ja yrittämään vaikka vähän tympäisisikin.

No joo, kauneushan on toki katoavaista ja rumuus eiku lisääntyy 🙂 Mutta eipä anneta asialle liikaa valtaa! Tee olosi kivaksi, hoida ihoasi, hiuksiasi ja ennenkaikkea kuntoasi siihen malliin, että on oikeasti kiva katsoa itseään peilistä ja todeta, että vitsi, ihan on kuosissaan tämän ikäiseksi, mikä ikä nyt ikinä onkaan. Pidä itsestäsi, arvosta itseäsi ja salli sopivasti nautintoja ja sopivassa suhteessa vähän sitä epämukavuutta. Liikunta, oman näköinen, ihon hoitaminen ja hoidattaminen tuo oikeasti niin paljon sitä itsevarmuutta ja luottoa, jotta hehkusi ja loistosi säteilee vain positiivista enenrgiaa. Ja positiiviset ajatukset ruokkivat tekoja oikeaan suuntaan. Ja todellakin, kaikki on kuitenkin itsestä kiinni.

Näitä ajatuksia jaamme ja pohdimme yhdessä asiakkaiteni kanssa päivän mittaan. Eihän kukaan ole seppä syntyessään ja oivaltaminen on minulle ollut se avain. Muutos tai suunnan vaihto tai jo olemassa oleva tyytyväisyys lähtee aina itsestä. Nautitaan ja vaalitaan läheisintämme, omaa itseämme ja annetaan hyvän kiertää!